Piirroshevosia vuodesta 2012
Megastone " Stone"
Virtuaalihevonen
Komeaksikin kutsuttu irlannincob orimme Stone on jotain ainutlaatuista. Jytkyn ulkomuodon takana piileksii mitä ihanin halinalle, joka kuitenkin pelkää itseään isompia pömpeleitä. Varmajalkainen tallustelija, joka talvisin näyttää ennemminkin mustalta jääkarhulta kuin hevoselta.
Äänekäs ja huomaamaton Stone on tarhalta haettaessa helppo, eikä se rynnistä ulos portista. Päinvastoin, joskus sitä saa jopa hiukan houkutella tulemaan pois tarhasta. Ori kävelee rinnalla juuri sitä vauhtia mitä taluttajakin kävelee. Kesäisin ruohontupsut houkuttavat, mutta yleensä se osaa pitää turpansa erossa niistä. Tammoille Stone on hyvinkin puhelias ja alkaa helposti kipsuttamaan tupsujaloillaan. Tällöin siltä katoaa totaalisesti ihmisen olemassaolo, mutta yleensä pieni muistutus siitä, että se edelleen on narun päässä, saa sen rauhoittumaan. Stone kuitenkin kykenee kävelemään tammojen ohi, eikä se oli mikään mahdottomuus.
Hoitamisesta Stone pitää hirveästi, eikä sille ole merkitystä, harjataanko sitä päällä seisten vai selästä käsin. Nostelee jalatkin oikein mallikkaasti, eikä välitä, vaikka joku ei niin osaava -tyyppi hoitaa sitä. Ori laskee monesti päätänsä kun sen otsaa harjataan ja nauttii kumisualla hieromisesta. Monesti lopetettuaan harjauksen, hoitaja voi saada pienen turvan pökkäyksen, jos on sattunut unohtamaan jonkin kohdan. Ori on tarkka, tuollaisella värityksellä pitääkin!
Varusteet antaa laittaa muitta mutkitta. Vihaa kuitenkin satulavyön kiristämistä, joten asteittainen kiristäminen on tärkeä muistaa. Laskee päänsä suitsia laitettaessa, eikä muutenkaan hötkyile mihinkään suuntaan. Osaa olla myös kärsivällinen jos hommat eivät heti luonnistu ihan täydellisesti.
Hyvin tasaiset ja varmat askeleet omaava Stone on mitä ihanin ratsu! Se on hyvin kuuliainen ja antaa ratsastajan virheet anteeksi. Kulkee myös juuri sinne, minne kuski vie, eikä kyseenalaista oikeastaan mitään ratsastajan ohjeita. Notkeutta ei niinkään löydy, mutta isot ja matkaa tavoittavat askeleet löytyvät. Koulukiemuroista ihan kohtalaisesti suoriutuva, mutta tarvitsee aika paljon avustusta erilaisissa tehtävissä. Liiallinen kuolaimessa roikkuminen saa orin närkästymään ja kun sen on kerran saanut suuttumaan, se ei toimi koko loppu tunnistakaan. Tuntuma täytyy kuitenkin pitää. Hellä kätinen ratsastaja pärjää tämän kanssa mainiosti!
Omaa vähän sellaisen rynnäkkö-asenteen esteille. Stonen mielestä on kiva kaahata puomien yli, koska eihän silloin tarvitse keskittyä. Kaahaamisella on kuitenkin syynsä; vauhti korvaa taidon. Ori ylittää esteet yleensä vain astumalla, sen mielestä hyppiminen on puoliveristen hommaa, eikä se paljon vaivaudu nostelemaan jumalattomia tupsujalkojaan. Sen takia esteet onkin jätetty Stonen kanssa hiukan taka-alalle. Tottakai sillä saa hypätä, koska vaihtelu virkistää, mutta ratsastajan tulee olla hommansa osaava.
Niin kuin aikaisemmin on sanottukin, Stone pelkää isompia laitteita. Traktorit ovat sen suurimmat viholliset, joita se ei millään ilveellä suostu ohittamaan, saatika kävelemään kymmentä metriä lähemmäksi. Autot menevät joten kuten, mutta pakettiautot ovat jo liian suuria. Maastoon on siis turha lähteä ainakaan metsäteitä, missä liikkuu nelipyöräisiä. On maastossa muuten ihan rauhallinen, tykkää myös uida kesäisin, mutta helposti sitä ei veteen aluksi saa.
Halinalle-tittelin Stone on saanut siitä, että ratsastuksen jälkeen ori on usein hyvinkin rapsutusten kipeä ja kaipaa mahdottomasti kehuja. Ilman yhtä porkkanaa on turha edes yrittää saada oria ulos, sillä se kuuluu sen työskentely rutiineihin. Niin huvittavalta kuin se kuulostaakin.
Massakas traktoreiden pelkääjä, joka on silti niin hellyyttävä. Ei tätä 'ei niin urheaa' pollea maastomopoksikaan oikein voi sanoa. Halinalle, jota ei voi olla huomaamatta ja jota kuka tahansa voi hoitaa! Voiko siltä enempää odottaakaan?
Sukutaulu
isä: tuntematon
emä: tuntematon
ii: tuntematon
ie: tuntematon
ei: tuntematon
ee: tuntematon
Jälkeläiset
Syntynyt:
12.2.2017
skp:
t.
Varsan nimi:
Rekisterinumero:VH17-046-0021
KAsvattaja:
VRL-14038 / Otava